
Pohtiolampi
Pohtiolampi

Kangasalan Pohtiolampi on merkinnyt minulle mahdollisuutta päästä tutkimaan sääksien elämää jo pari vuosikymmentä. Olin juuri muuttanut Pälkäneelle lähemmäs sääksikeskusta keväällä 2024 kun ilmoitus Pohtiolammen sulkemisesta tavoitti minut. Keskus lopettaisi toiminnan ja sääksien kuvaustoiminta ajettaisiin alas. Olin surullinen ja hieman hämmentynyt. Olin kuvannut jo 17 vuotta Pohtilammen vakiasukasta, vanhaa sääksiurosta "Paronia" ja valmistelin siitä laajempaa kirjaprojektia. Kuvasin kesän 24 hyvin aktiivisesti ja yritin saada mahdollisimman paljon materiaalia talteen vanhasta linnusta. Syksyllä 2024 olin esittelemässä Pohtiolammen päätöstilaisuudessa ohjelman, joka perustui yhden sääksen elämän kuvaamiseen ja oppimisprosessiin sääksien reviirikäyttäytymisestä. Tilaisuuden jälkeen kävin vielä ottamassa altailta, kuvausalueelta ja jokivarren syksyisistä silloista muutamia kuvia. Ajattelin tuolloin etten enää näkisi Paronia enkä viettäisi myöskään kesäiltoja enää kuvauspiiloissa. Tunnelma kävellessäni siltojen yli autolleni oli suoraan sanoen jäätävä...
Kevätkesällä 2025 näin Paronin kuitenkin Tiihalan lahdella kun se lensi harjun yli lahdeketta kohti. Ei kaukana kalastuslammikoltaan. Sain kuitenkin varmistuksen että se oli selvinnyt muuttomatkaltaan.

Uuden alku talvella 2026:
Kesän valmistelua:

Keväällä oli tietysti kiire kunnostaa kojuja. Kuvauskoju II ja tynnyripiilo kunnostettiin ensin ja päätettiin jättää loput seuraavalle kaudelle uusittaviksi. Näillä piti nyt pärjätä tämä kausi.

Kesäkuun alkuun mennessä ehdin avata myös "Spartalaisen" toimistotilani, joka tosin syksyyn mennessä alkoi jo olla kotoisampi.

Tässä kuvassa tiivistyy muutama kulminaatiopiste: Pohtiolammella kuvausaltaissa käytetään vain saman vesistön villikalaa: lahnoja, sorvia, suutareita ja pikkukalana välissä särkiä ja ahvenia. Suuri Kiitos Ammattikalastaja Pekka Rintamaalle, asioiden saattamisesta siltä osin järjestykseen. Toinen huomionarvoinen asia on Paronin uusi istumaoksa, jonka hän hyväksyi lähes viiden viikon kiertelyn jälkeen.
Kesän ajatuksia:

Lintujen annettiin löytää altaat uudelleen omalla ajallaan. Liikkumista rajoitettiin minimiin ja villikalan määrä pidettiin maksimissa altaan kokoon nähden. Sääksien iskut lisääntyivät, mutta laatu myös korvaa joskus määrää.

Lahjakas luontokuvaaja Terhi Paavola poikkesi kuvaamassa elokuussa kojuilla ja tapaamassa pitkästä aikaa. Illan aikana juteltiin kuvausmaailman muutoksista, linnuista, saukoista ja vähän kaikesta. Illan pohjalta Terhi julkaisi lämminhenkisen jutun sivuilleen. Kannattaa katsoa.

Syysillat ennustivat lintujen muuttohalukkuuden nousua. Myös Paroni alkoi tähyilemään eteläistä taivasta. Syyskuun toisella viikolla se irtosi puustaan ja lähti. Minä toivon ettei tämä ole viimeinen kuva.

Sukelluksia
On kunnia ja ilo tuntea kuvaajia jotka ovat innovatiivisia, taitavia ja toteuttavat teknisesti korkealaatuista valokuvallista ilmaisua ilman kaikenmaailman kikkailua. Ja vieläpä erittäin haastavissa olosuhteissa ja valoissa. Vedenalaiskuvaaja, sukeltaja Sami Lindroos on sellainen. Sami kävi tutkimassa heinäkuussa veden kirkkautta, silttipohjia ja ehti myös kuvaamaankin kanssamme. Ehkä jatkossa Pohtiksella mennään hieman pintaa syvemmällekin kuvallisessa toteutuksessa. Kirkkaat vedet mahdollistavat uusia ajatuksia ja ideoita nähdä Pohtiolammen luonto ennennäkemättömällä tavalla.
Pohtiolammen saukot:

Sääksien kesäkauden jälkeen saukkojen sielunelämän seurailu on tervetullutta vaihtelua talvikuukausien pimeyteen.

Vaikka meillä on useampi saukkopariskunta jälkikasvuineen alueella, ei niiden elämän kuviksi tallentaminen käy napsauttamalla. Yö toisensa jälkeen altaat tyhjenevät kaloista, videolla kyllä on materiaalia, mutta järjestelmäkameran muistikortille saanti still- kuviksi vaatii hieman kärsivällisyyttä, onnea, valuuttaa, tekniikkaa...You name it

Kesäyöt ovat tulevaisuudessa ehdottomasti parasta aikaa tehdä itselleen ja asiakkaille haasteita.